Hevosten koronavirusta jälleen liikkeellä

28.1.2022

Nyt on äärimmäisen tärkeää, että ei käydä samoilla vaatteilla monilla eri tallilla!

Hevosen koronavirus (equine enteric coronavirus, ECoV) on koronavirusten ryhmään kuuluva, helposti tarttuva virus, joka aiheuttaa hevoselle yleisimmin suolistotulehduksen. Taudin yleisimmät oireet ovat syömättömyys, väsymys, kuume ja valkosolujen määrän aleneminen. Lisäksi voi olla ripulia ja ähkyoireita. Harvinaisempina oireina ovat neurologiset oireet, kuten koordinaatiovaikeudet ja kouristukset. Tauti voi johtaa kuolemaan. Infektio voi olla myös oireeton.

Sairastunut hevonen erittää virusta ulosteissaan 3-4 päivää tartunnan jälkeen, yleensä 1-3 viikon ajan. Hevonen voi saada tartunnan joko saamalla sairaan hevosen ulostetta suuhunsa, tai koskemalla suullaan ulosteen likaamaa pintaa. Tartunta tapahtuu helposti myös välillisesti esimerkiksi hoitajien käsien ja vaatteiden välityksellä.

Ehdottomasti helpoin ja tärkein tapa ehkäistä hevosten koronan leviämistä on pitää huolta siitä, ettei kulje useammalla tallilla samoissa vaatteissa ja varusteissa! Erityisesti kengät on tärkeää vaihtaa eri talleilla kulkiessa!