Vuosikatsaus ja terveisiä tallilta!

5.1.2021

Tervehdys vuoden 2021 alkuun!

Uutta vuotta aloittaessa tulee aina katsahdettua menneeseen vuoteen. Vuodesta 2020 tuli täysin toisenlainen kuin mitä suunnitelmat olivat vuotta aloittaessa. Vuodelle 2020 oli suunnitelmissa Hevosen hyvinvointi -teemalla useampia kursseja ja koulutuksia, kalenteriin suunniteltiin kisoja ja toimintaa ja teimme jo suunnitelmia syksylle ratsastuskoulun 10v. synttärijuhlille.

Maaliskuussa kaikki muuttui maailmanlaajuisen koronapandemian takia, eikä mikään ollut enää ennallaan. Epävarmuus leimasi kaikkea eikä mitään voinut suunnitella, pitkin päivää seurattiin viranomaistiedotteita ja toimintaa sopeutettiin parhaamme mukaan, jouduimme tekemään isoja päätöksiä. Epävarmuus leimasi tulevaisuutta, kukaan ei tiennyt mitä tulisi tapahtumaan. Kesäkuun alussa hiljalleen pääsimme palauttelemaan toimintoja kohti normaalia ja vaikka raskas alkuvuosi painoi, oli ihanaa päästä lähemmäs normaalia arkea.

Syksy näyttäytyi taas epävarmuutena ja toiminnan sopeuttaminen jatkui. On ollut vaikeaa rajoittaa tallin toimintaa vain ratsastukseen, talli kun on aina ollut paikka, minne kaikki ovat olleet tervetulleita, mutta toiminnan turvallisuuden vuoksi tämä kaikki on ollut välttämätöntä.

Vuoden 2020 aikana jouduimme hyvästelemään monta hevosystäväämme, päätökset olivat raskaita, mutta ainoita oikeita. Ihmisellä on vastuu hevosen hyvinvoinnista ja siinä kohtaa, kun päätös taivaslaitumelle päästämisestä tehdään, mietitään aina hevosen parasta. Osa yksityisomistuksessa olleista opetushevosista palasi takaisin omistajilleen ja haikeita ovat aina nekin hyvästit. Syksyllä useampi oppilaamme lähti opiskelemaan toisille paikkakunnille ja niin onnellinen kuin olenkin siitä, että he pääsivät opiskelemaan haluamilleen paikoille, totuttelemista on ollut siinäkin, että heitä näkee enää harvakseltaan

Vuosi 2021 alkaa edelleen sopeuttamistoimien kanssa. Toistaiseksi hevoset varustetaan ja hoidetaan tallin puolesta ja tuodaan sekä vastaanotetaan pihalla. Jatkamme tätä käytäntöä nyt toistaiseksi, jotta saamme kontaktit pidettyä minimissä ja rauhoitettua tallin. Tallissa hevosia hoitavat he, jotka toimivat turvaverkkona, mikäli meistä jommalle kummalle, Ollille tai minulle, käy jotain. Hevosten hoito ja liikuttaminen kun on onnistuttava, tilanteessa kuin tilanteessa.

Toivon asiakkailtamme ymmärrystä tähän poikkeustilanteeseen, toiminnan turvallisuus on tae sille, että toiminta jatkuu tulevaisuudessakin. Turvallisuusnäkökohdat täytyy ottaa huomioon niin asiakkaiden, tallilla avustavien kuin työtä tekevien kannalta. Tähän tarvitaan meitä kaikkia. Poikkeustilanne ja toiminnan sopeuttaminen teettävät paljon ylimääräistä työtä kaiken perustyön ohella ja yritämme parhaamme mukaan ehtiä hoitaa kaikki asiat. Mikäli vastaaminen esimerkiksi viesteihin viivästyy, emme tee sitä välinpitämättömyyttämme. Jos jokin asia askarruttaa, ottakaa yhteyttä, vastaamme parhaamme mukaan.

Toivottavasti vuoden 2021 aikana pääsemme hiljalleen palaamaan siihen, että kaikki pääsevät nauttimaan hevosten hoitamisesta, tallilla olemisesta ja että pääsemme toteuttamaan erilaisia kursseja ja tapahtumia ja pääsisimme viettämään ratsastuskoulun 10 v synttärit ja Ollin yrittäjyyden 15-vuotisjuhlia!

Terveisin,
Jutta